Todentamispalvelut
Energian alkuperän todentaminen
Arviointilaitoksen toiminta
Alkuperätakuulain mukaisia todentajia kutsutaan arviointilaitoksiksi. Siten todentajalla tarkoitetaan alkuperätakuulain mukaista arviointilaitosta. Arviointilaitokset todentavat energiantuotantolaitoksen tuotantotavan ja sen käyttämät energialähteet, ennen kuin energiantuotantolaitos voidaan liittää alkuperätakuujärjestelmään.
Vaihtoehtoiset todentamistavat
Alkuperätakuujärjestelmässä on mahdollista käyttää Energiaviraston hyväksymien arviointilaitosten lisäksi myös muita todentamistapoja. Alkuperätakuuasetuksen mukaan seuraavat todentamistavat rinnastetaan alkuperätakuulain tarkoittamaan todentamiseen:
- EECS-todentamistodistus: Eurooppalaisessa energian alkuperätodistusjärjestelmässä (European Energy Certificate System, EECS) suoritettu todentaminen. Todentaminen on voimassa viisi vuotta todentamistodistuksen antamisesta lukien. EECS-todentamista voivat hakea sähköä tai kaasua tuottavat laitokset.
- Hyväksymispäätös syöttötariffijärjestelmään: Uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain (1396/2010) 15 §:n perusteella tehty hyväksymispäätös. Todentaminen on voimassa mainitun hyväksymispäätöksen voimassaolon mukaisesti.
- Varmennettu ilmaisjakohakemus: Päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakoa koskevien unionin laajuisten siirtymäsäännösten määrittämisestä annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2019/331 4 artiklan 2 kohdan mukainen toiminnanharjoittajan hakemus. Todentaminen on voimassa viisi vuotta hakemuksen jättämisestä.
Todentamistodistus
Arviointilaitos myöntää todentamisen jälkeen todentamistodistuksen, joka on voimassa 5 vuotta. Mikäli toiminnassa tai polttoaineissa tapahtuu muutoksia, jotka eivät vastaa myönnetyn todistuksen sisältöä todistuksen voimassaoloaikana, tulee hakea uutta todentamistodistusta.
Enemin pätevyysalueeseen kuuluvat
- Sähkön rekisteriin hakeutuvat energiantuotantolaitokset, ei polttoaineita
- Sähkön rekisteriin hakeutuvat energiantuotantolaitokset, polttoaineita käyttävät
- Vedyn rekisteriin hakeutuvat energiantuotantolaitokset
- Kaasun rekisteriin hakeutuvat energiantuotantolaitokset
Kysy rohkeasti lisätietoja!
Kerro energiantuotantolaitoksestasi ja rekisteristä, johon haet, niin sovitaan alkuperätakuutodentamisesta.
